Vuosi vaihtui, ja nyt olen uusi ihminen. En kestä ihmisiä jotka muka eivät tee uudenvuoden lupauksia. Mikseivät? Miksi he eivät halua olla parempia? Luulevatko he, että heillä on oikeus olla tyytyväisiä itseensä ihan sellaisenaan? Ja miksi minulla ei ole? Olen kyllä jo hahmottanut tarpeeni elää listojen kautta. Joskus hamassa tulevaisuudessa, kun olen suorittanut listani, olen hyvä ihminen. Mutta oikeasti siinä vaiheessa tavoitteeni ovat jo muuttuneet paljon suuremmiksi. Se on kai kuitenkin hyvä asia. Siispä:

• Enemmän liikuntaa. Parempi kunto ja kestävämmät lihakset. Tähän aion pyrkiä ihan vain kotona tehtävillä harjoituksilla, salillakäyjäksi en ala.
• Terveellisempää ruokaa. Liian kauan olen antanut itseni syödä helppoja mikroaterioita. Nyt alkaa ruoanlaiton aikakausi.
• Ihmissuhteet. Vielä en ole keksinyt, mitä konktreettista voisin näiden eteen tehdä, mutta epäilemättä jotain keksin.
• Tavara. Hyvästi vähintään 100 esinettä.
• Vähintään 10 uutta sanaa (kielellä ei niin merkitystä) joka viikko.
• Siivousrutiinien parantaminen. Muutenkin aktiivisuus esineiden sijoittelussa, koska tällä hetkellä kaikki sijaitsee pöydillä/sängyllä/tuoleilla.
• Tänä vuonna aion aktiivisesti ajatella positiivisemmin. Joka ikisen kerran, kun mieleni yrittää kääntyä masennukseen ja kaivaa elämän ja ihmisten kurjia puolia esiin, aion näyttää mielelleni kieltä ja päättäväisesti pohdin hyviä, positiivisia asioita.

Minun pitäisi muuttua sellaiseksi ihmiseksi joka vain juoksee koko ajan eteenpäin. Sellaiset ihmiset eivät jää pohtimaan, että miten helvetissä tässä näin on käynyt? Minun pitää ainakin lakata ajattelemasta elämääni. Tunnen itseni taas huonoksi vuodattajaksi, mutta toisaalta, ei minun elämässäni ole mitään tapahtunut Halloweenin jälkeen.

Olen flirttaillut työtoverini kanssa, hyi minua. Mutta en flirttaile enää, mokoma kertoi olleensa treffeillä. Ei sellaisista asioista sovi kertoa minulle. Minä otan tällaiset flirttailuasiat hyvin vakavasti.

Oikeasti minunkin pitäisi käydä treffeillä. Olen jopa kirjautunut muuan palveluun. Mutta en minä halua tavata ketään. En minä halua käydä baareissa. En minä halua vääntää tekohymyä kasvoilleni ja jauhaa diibadaabaa. En minä halua joutua pohtimaan etukäteen listaa asioista mitä haluan kertoa itsestäni, ja mitä en halua kertoa itsestäni. En minä halua joutua pelkäämään että oliko tyhmä idea antaa puhelinnnumeroni jollekin tuntemattomalle tyypille.

Tänä päivänä luetteloin kaikki vaatteeni (en tietenkään alusvaatteita, hyvä luoja sentään sellaista listaa) : 246. En usko että laskin oikein. Niitä on varmasti enemmän. Käytän loppuelämäni t-paitojeni puhkikuluttamiseen. Niitä 67 kappaletta, ja haluaisin jo ostaa uusia. 67? Tähänkö minä olen pyrkinyt elämässäni? Teini-ikäinen minäni olisi hyvin innoissaan, ja onnellinen. Voi, näkisipä hän vaatekasani nyt. (Tosin nyt ne mahtuvat kaappiin, koska viikkasin ja asettelin ja tungin ne nätisti laskemisen jälkeen.)

Jos paskasta olosta saisi rahaa, olisin miljönääri.

Tulipahan biletettyä pitkästä aikaa ystävällisessä seurassa. Tein muun muassa seuraavanlaiset havainnot:

• reippaassa humalatilassa olevat naisihmiset aiheuttavat minussa syviä myötähäpeän tunteita. Tuollaiseltako minäkin olen joskus näyttänyt muiden mielestä?
• baarissa oli paljon muitakin jotka virittivät hymyn kasvoilleen kuin naamarin ja hytkyivät musiikin tahtiin, ja jotka olisivat halunneet olla kotona lukemassa tai katselemassa televisiota. Kuten minä.
• vanhan ihmisen nukkumaanmenoaika on oikeasti siinä kahdentoista kieppeillä, viimeistään. En minä kuulu baareihin bilettämään. (Kamalaa! Minä haluaisin kuulua! Vaan kun en kuulu.)
• osaan oikeasti olla säästäväinen ja fiksu, sillä kieltäydyin taksikyydistä (bussitkin kulkevat) ja ostin baarissa yhden juoman. *

* Olen huomannut että juon tylsyyteeni drinkkejä. Nyt käytin aikaani mm. tanssimalla (en tykkää tanssia, mutta kuluuhan siinä kaloreita, ja pysyin uudilla kengilläni pystyssä mikä on hieno juttu, etsimällä naisten kadonneita käsineitä, peruukkeja ja hansikkaita, sekä virittelemällä keskusteluja. Katselin myös ihmisiä (yritin vältellä miesten katseita, mikä on välillä hankalaa.), ja tein huomion että eivät ne ole kaikki teinejä.

Miten on mahdollista, että mitä enemmän teen, sitä enemmän energiaa minulla on?

Entinen poikaystäväni uhkaili järjestävänsä minut sokkotreffeille. Mitähän se kertoo sosiaalielämäni tilasta? (Tiedän, tiedän, KAIKEN, ja pervorehellisesti). Ja mitähän se kertoo hänen sosiaalielämänsä tilasta? Tosin hän vastasi kysymykseeni seurustelusta viikkoa aikaisemmin kieltävästi, mutta onkohan nämä taas niitä venyviä totuuksia. Tarvitsen selkeästikin muuta mietittävää kun toisten ihmisten ihmissuhdekuviot, ja kiltti ystäväpoikaentinenpoikaystävä haluaa auttaa.

Jotain täytyisi tapahtua vaatteilleni. Niitä on tuhansia, ja ne ovat kaikkialla. Mutta ne ovat kaikki kivoja ja käyttökelpoisia. Mutta minulla ei silti ole ikinä mitään kivaa päällepantavaa. Olen monimutkainen nainen.