Edellinen entry oli itsestänikin jo niin masentava, että olen ottanut asiakseni parantaa elämäni laatua. Nettishoppailun avulla. Auttaa se ainakin muutamaksi viikoksi. Ainakin siihen asti, että saa ne vaatteet tänne ja huomaa että housut ovat aina liian pieniä ja paidat aina liian suuria. Ostin myös siideriä. Taitaa olla limemansikka, joka EI ole lighttia! Hurraa! En halua syöpää, joten yritän vältellä light-juomia. Mutta hyvänmakuiset siiderit ovat kompastuskiveni. Miksi kaikkien mangomelonisitruskesähedelmämarja-siideriä on aina pakko olla täynnä aspartaamia? Miksi? Limemansikka siideri on tästälähin paras ystäväni. Sinkkunaisen luotettu. Minä ja siideri olemme yhtä, iankaikkisesti.

Minun pitäisi siivota. Minähän siivoAN. Ja yritän epätoivoisesti päästä pois "pitäisi"-ajattelusta. Eräs entisistä ystävistäni oli ahdistava laiskiainen joka ei koskaan voinut tehdä mitään. "Ei kannata" "et sä kumminkaan..." "no mut sit täytyis..." BLAAAAH!!! Toimintaa prkl! Ja minulla on vielä ällöttävä tapa mielistellä ihmisiä, vihaan sitä tapaa itsekin ja yritän lopettaa sen kokonaan. Eli kun joku oikein ruikuttaa ja valittaa, myös minä alan etsimään ääneen kaikkea negatiivista elämässäni. Saatan valittaa asioista jotka eivät oikeasti haittaa minua yhtään, ihan vain että saisin ihmisen tuntemaan olonsa paremmaksi. Ja näinpä sitten joskus myöhemmin ihminen alkaa valittaa minun elämästäni, ja joudun puolustelemaan omia valintojani. Ja en oikein koskaan tiedä että miten sanoisin "Sori, ei me oikeestaan koskaan riidellä mun vanhempieni kanssa. Mä vaan valehtelin niin, ettet tuntisi itseäsi ihan surkeaksi luuseriksi kun et tule toimeen vanhempiesi kanssa." Ja sitten toinen saisi tietää että valehtelen. Niin ei saa käydä, sillä valehtelu on väärin.

Olen hirveästä pohdiskellut ihmissuhdeasioita. Yritän päästä tästä tavasta eroon, koska se tekee minut vihaiseksi. Vasta kun ihmissuhde on loppunut, näen ihmisen käytöksen realistisessa valossa. Miksi sen valon pitää aina näyttää siltä etten ole merkinnyt juuri hevonpeppuakaan kenellekään? Ja miksi ihmiset valehtelevat ihmisille että nämä ovat muka tärkeitä, mutta sitten esim. ei ikinä nähdä niitä erittäin muka tärkeitä ihmisiä? Ja juu, en itsekään jaksa aina nähdä ihmisiä. Lähinnä niitä jotka märehtivät jotain yhtä asiaa elämässään, tai sitten niitä jotka tutustumisen jälkeen eivät olekaan yhtään sitä mitä luulin. Ja perhevaimot, älkää antako minun aloittaa perhevaimoista! "Meidän Atte ja Jonte sitäjatätälässynmussun."

Eikö niin, että kun valittaa tarpeeksi muista ihmisistä, kasvaa positiiviseksi ja lämpimäksi ja rakastavaksi ihmiseksi?