Minun pitäisi muuttua sellaiseksi ihmiseksi joka vain juoksee koko ajan eteenpäin. Sellaiset ihmiset eivät jää pohtimaan, että miten helvetissä tässä näin on käynyt? Minun pitää ainakin lakata ajattelemasta elämääni. Tunnen itseni taas huonoksi vuodattajaksi, mutta toisaalta, ei minun elämässäni ole mitään tapahtunut Halloweenin jälkeen.

Olen flirttaillut työtoverini kanssa, hyi minua. Mutta en flirttaile enää, mokoma kertoi olleensa treffeillä. Ei sellaisista asioista sovi kertoa minulle. Minä otan tällaiset flirttailuasiat hyvin vakavasti.

Oikeasti minunkin pitäisi käydä treffeillä. Olen jopa kirjautunut muuan palveluun. Mutta en minä halua tavata ketään. En minä halua käydä baareissa. En minä halua vääntää tekohymyä kasvoilleni ja jauhaa diibadaabaa. En minä halua joutua pohtimaan etukäteen listaa asioista mitä haluan kertoa itsestäni, ja mitä en halua kertoa itsestäni. En minä halua joutua pelkäämään että oliko tyhmä idea antaa puhelinnnumeroni jollekin tuntemattomalle tyypille.

Tänä päivänä luetteloin kaikki vaatteeni (en tietenkään alusvaatteita, hyvä luoja sentään sellaista listaa) : 246. En usko että laskin oikein. Niitä on varmasti enemmän. Käytän loppuelämäni t-paitojeni puhkikuluttamiseen. Niitä 67 kappaletta, ja haluaisin jo ostaa uusia. 67? Tähänkö minä olen pyrkinyt elämässäni? Teini-ikäinen minäni olisi hyvin innoissaan, ja onnellinen. Voi, näkisipä hän vaatekasani nyt. (Tosin nyt ne mahtuvat kaappiin, koska viikkasin ja asettelin ja tungin ne nätisti laskemisen jälkeen.)